
Idea Lokan Satamakahviosta sai alkunsa, kun Lokan pienessä kylässä ei entuudestaan ollut kahvilapalveluja. Into kahvilan pitämiseen ja leipomiseen kannusti toteuttamaan idean rohkeasti yrittäjyyskokeiluna kesällä 2020. Tavoitteena oli perustaa Lokan kalasatamassa jo valmiina oleviin taukotiloihin ”take&pay”-kahvilatoiminta kesän ajaksi niin, että toiminnalla tienaisi hieman omaa rahaakin. Tavoitteena oli myös saada ihmisille hyvä mieli herkkujen kautta työpäivän aikana ja että he saisivat näin energiaa työpäivään.
Kahvilatoiminnassa paistettiin pullaa ja leivottiin, pidettiin juhannuskahvio ja myytiin tuotteita kyläyhdistykselle talkoissa. Juhannuskahvio, joka oli avoinna kaikelle kansalle, osoittautui menestykseksi – kävijöitä oli neljän tunnin aikana hieman yli sata henkeä eli erittäin hyvin. Projektin kanta-asiakaskunta muodostui kalastajista, jotka antoivat erittäin positiivista palautetta ja kahvio vaikutti kokonaisvaltaisesti kalastajien keskuudessa positiivisesti mm. hyvän ilmapiirin tuojana.
Projektissa tehtiin yhteistyötä K-Supermarket Pohjantähden kanssa hankkimalla sieltä munkkeja ja muita tarvittavia tavaroita. Yrittäjyyskokeilu opetti laajasti työelämän taitoja, esimerkiksi kirjanpitoa, markkinoimista ja myös pitkäjänteisyyttä. Tukena yrittäjyyskokeilussa toimi yrittäjyyskokeilijan äiti ja he hakivat yhdessä NuorisoLeader-tukea kahvilan hankintoihin.