Lyhytelokuva Verenpuna – Näytelmäkerho INK

Isokylän NäytelmäKerho eli INK tekee erilaisia lyhytelokuvia itseään puhuttelevista aiheista. Verenpuna-lyhytelokuva käsittelee Suomen historian kenties suurinta murhenäytelmää, vuoden 1918 kansalaissotaa. Elokuvaa on kuvattu ja editoitu; sen ensi-ilta on alustavan tiedon mukaan syksyllä 2020. Kuvauspaikkoina on käytetty niin Kemijärven Kotiseutumuseoa, Kostamon kylätaloa kuin Kallaan kotimuseotakin. NuorisoLeader -rahoitustuki oli korvaamaton, kun elokuvaan haluttiin saada vuokrattua ajanmukaisia asuja todentuntuisuuden lisäämiseksi. Asusteet loivat kuvausten ympärille todella aidon tunnelman - aivan kuin olisi loikattu oikeasti sata vuotta ajassa taaksepäin! Esiintymisasut vuokrattiin kuvauksia varten Artistiasu Oy:ltä.