
4H-kahvila Hunaja Hurmoksen pitäjät eivät halunneet tavallisiin kesätöihin. He halusivat tehdä yhdessä jotakin sellaista, jossa he voisivat myös itse päättää. Heidän tavoitteenaan oli pitää kesäkahvilaa, tarjota tarjoiluja juhliin, kotityöapua sekä lasten ja eläinten hoitoa. Kahvilanpitäjät halusivat myös oppia ja tuoda 4H-yrittäjyyttä esille muillekin nuorille.
Yritystä ideoitiin yhdessä 4H:n kanssa ja myös huoltajat auttoivat kahvilaa alkuun. NuorisoLeader-tukea haettiin kahvilan hankintoihin. Kesäkahvila toimi keskeisellä paikalla kirjaston ja torin läheisyydessä, jossa sekä kuntalaisten että matkailijoiden oli mahdollista pistäytyä kampanisu- tai korvapuustikahveilla kylällä liikkuessaan. Kahvila toi hyvän lisän torin kesätapahtumiin ja tuotteita myytiin myös kotiin vietäväksi. Pitäjille itselleen kehittyi taitoa suunnitella ja toteuttaa rahan ansaitsemista työn ja yrittäjyyden kautta, jota he voivat myöhemmin toteuttaa 4H-yhdistyksen jäseninä missä ja milloin vain. Heillä on jatkosuunnitelmissa toimia pop-up-kahvilayrittäjänä kotiseuduillaan myös jatkossa.