Leader Pohjoisin Lappi

Olemme osa valtakunnallista Leader-toimintaa. Paikalliset Leader-ryhmät toimivat pienten yritysten, yhteisöjen, ihmisten ja heidän kotiseutunsa hyväksi. Kehitämme alueen elinvoimaisuutta asukkailta kumpuavien ideoiden ja tarpeiden pohjalta.

Piirroskuvitus maaseutujen taloista

Toiminta-alue

Leader Pohjoisin Lappi ry kehittää laajaa Lapin maata. Toimialueemme on Leader-ryhmistä pinta-alaltaan suurin. Toiminta-alueeseen kuuluvat kunnat: Utsjoki, Inari, Sodankylä, Savukoski, Pelkosenniemi, Salla ja Kemijärvi.

Toimintaympäristönä on aito Lapin luonto, tunturit ja oudat, laajat kansallispuistot ja erämaiset joet. Luonnon aarreaitta tarjoaa puhtaita raaka-aineita luonnontuotealalle ja laitumia suurelle porokarjalle, jota riittää kahden puolen puuta. Myös metsäteollisuudelle, energiatuotantoon ja jalostukseen alueella riittää raaka-ainetta.

Toimintaryhmän alueelle sijoittuvat Saariselän, Pyhä-Luoston, Sallatunturin ja Suomun matkailukeskukset. Matkailukeskittymien lisäksi alueella on lukematon määrä pieniä matkailuyrityksiä. Näille erämainen luonto, selkeät vuodenajat, perinteiset elinkeinot sekä noin 90 aitoa lapinkylää tarjoavat omaleimaisen toimintaympäristön.

Kartassa korostettuna Utsjoki, Inari, Sodankylä, Savukoski, Pelkosenniemi, Salla ja Kemijärvi

Sinä ideoit – me autamme!

Piirroskuvitus maaseudun talosta

Leader-tukea voi hakea yrittäjä tai yhteisö, jolla on idea ja intoa paikkakuntansa kehittämiseen. Leader-rahoituksella voidaan tukea mm.

  • yritysten perustamista, investointeja ja kehittämistä
  • kylien elinvoimaisuutta ja viihtyvyyttä
  • lasten ja nuorten harrastusmahdollisuuksia
  • paikallisten yritysten, yhdistysten ja maaseudun asukkaiden kansainvälistä yhteistyötä

Yhdistyksemme kautta voi hakea rahoitusta maaseudun elinvoimaisuutta ja viihtyisyyttä lisääviin, pienehköihin hankkeisiin. Tuki myönnetään erillisen hakemuksen ja hankesuunnitelman tai liiketoimintasuunnitelman perusteella joko hanketukena tai yritystukena.

Kahdeksan vuodenajan koti -strategia 2023-2027

Kuvassa riekko kasvien suojassa

Painopisteet

Kahdeksan vuodenajan kylä

Piirroskuvitus maaseuden talosta

Juureva pohjoinen kulttuuri

Piirroskuvitus hillasta

Pohjoiset elinkeinot

Piirroskuvitus porosta

Kehittämisen keinot

  • Osallisuus, yhteistyö ja verkostot
  • Ikäihmiset, lapset ja nuoret
  • Tieto, osaaminen ja digitalisaatio
  • Luonnon monimuotoisuus ja kestävät ratkaisut

Vuosina 2023-2027 tuemme paikallisia ideoita Kahdeksan vuodenajan koti -strategian mukaisesti. Strategia pohjautuu Suomen CAP-suunnitelmaan, joka ohjaa maaseudun kehittämistä. CAP ohjelmassa keskeisinä teemoina nousee ilmasto- ja ympäristötoimet, ruoantuotanto, luonnonvarojen kestävä käyttö ja maaseutualueiden sosioekonominen tila. Leader Pohjoisin Lappi ry:n strategiassa nämä teemat ovat huomioitu ja tuotu paikallistasolle.

Yhdistyksen ydinstrategia on kohdentaa kehittäminen kolmeen alueen elinvoimaa lisäävään painopisteeseen. Tavoitteiden saavuttaminen vaatii selkeitä, uusiakin keinoja, joilla ihmisiä kannustetaan osallistumaan alueensa kehittämiseen. Leader-toimintatavan lisäksi tärkeässä asemassa ovat uudet toimijat, uudet ideat, verkostot ja ennen kaikkea yhteistyö.

Kahdeksan vuodenajan koti –strategian merkitys hakijalle on suuri, sillä tullakseen hyväksytyksi hankkeen tulee vastata mahdollisimman hyvin strategian painopisteitä ja/tai keinoja. Toivomme uudelle ohjelmakaudelle 2023-2027 uusia ja kestäviä ratkaisuja ja uusia toimijoita mukaan maaseudun kehittämiseen sekä uudistuvia ja yllättäviä verkostoja


Yhdistyksen toiminta, tehtävä ja säännöt

Leader Pohjoisin Lappi toteuttaa valtakunnallisen Leader-toiminnan periaatteita paikallisella tasolla. Toteutamme myös itse strategianmukaisia hankkeita, joihin voit tutustua Omat hankkeet-sivulla.

Hallituksessa on 12 jäsentä. Yhdistyksen jäsenet valitsevat hallituksen, joka edustaa tasapuolisesti toiminta-aluettamme Utsjoelta Sallaan. Hallitus koostuu kolmikantaperiaatteella alueen asukkaiden tai yrittäjien edustajista, julkisen tahon edustajista ja yhdistysten edustajista. Hallitus päättää muun muassa tuettavat hankkeet ja ohjaa strategian toteutumista. Hallituksen jäsenten yhteystiedot löytyvät täältä.

Lue Leader Pohjoisin Lappi ry:n 21.7.2023 lukien voimassa olevat säännöt.



Liity jäseneksi

Innostu paikallisesta kehittämistyöstä ja tule mukaan – jäsenyytesi on peukku Leader-työlle!

Leader Pohjoisin Lappi ry:n jäsenenä sinulla on erityinen merkitys Leader-työn onnistumisessa. Saadaksemme Leader-tukea tarvitsemme laajan jäsenistön, joka edustaa kaikkia alueemme eturyhmiä kuten asukkaita ja yhteisöjä (kunnat, yhdistykset, yritykset jne.). Jäsenenä vaikutat hallituksen muodostamiseen ja voit itsekin päästä vaikuttajaksi alueemme kehittämiseen.

Jäsenet saavat kerran vuodessa jäsenkirjeen, jossa kerromme yhdistyksen tapahtumista, rahoitus- mahdollisuuksista, hanketilanteesta sekä muista kiinnostavista aiheista. Leader-jäsenyys on maksutonta ja avointa kaikille kotiseutunsa kehittämisestä kiinnostuneille. Tutustu sääntöihimme ja liity jäseneksi ottamalla yhteyttä maria.alatalo@pohjoisinlappi.fi