Vuotson kuntosali

Sodankylän kunnan pohjoisin kylä Vuotso on nostattanut profiiliaan nuorempien asukkaidenkin keskuudessa kuntosalin ja frisbeegolfin myötä.

Vapaat painot ja kirjo erilaisia laitteita; Vuotson kuntosali on rakennettu tilaan, joka on hyödynnetty erittäin kompaktisti. 

– Asentajat opastivat meitä myös siinä, miten laitteita tulee käyttää, selittää kyläyhdistyksen puheenjohtaja Inga Äärelä.

Seinällä roikkuvassa vieraskirjassa on paljon nimiä. Koronan sanelema tilan sulkeminen on takana ja ovet avattu uudelleen. Harrastusmahdollisuudet Vuotsossa ovat kaventuneet viime vuosien aikana ja näin ollen kuntosali on todella tullut tarpeeseen. Sitä ovat hyödyntäneet useat kyläläiset ikään katsomatta. 

– Jos ei ole harrastustoimintaa tulee helposti jotain muuta tilalle, Äärelä toteaa.

Liikkuminen on hyvää vastapainoa pelien maailmaan, joka tuntuu kutsuvan yhä useampaa nuorta – tasapaino näiden välillä olisi ihanteellista.

Vuotson kyläyhdistyksen hanketta varten perustama työryhmä otti mallia Savukoskesta ja Karigasniemestä – kuntosalin toimiminen pienelläkin paikkakunnalla on mahdollista ja suotavaa. Työryhmä hankki projektin aikana sponsoreita, joiden logot koristavat nyt kuntosalin seinää. Myös kuntosali itse on saanut komean logon, jota on painatettu muiden muassa myytäviin lippalakkeihin.

Vuotson kuntosali tuoksuu vielä uutuuttaan, mutta onkohan jo jotain tulevaisuuden suunnitelmia?

– Toki olemme miettineet, että mahdollisesti voisimme siirtyä tilavampaan paikkaan jossain vaiheessa, Äärelä kertoo.

Laitteet ovat pitkäikäisiä ja niitä voidaan huoltaa aina tarpeen tullen. Kuntosalista on nykyiselläänkin iloa vielä vuosikymmenten päähän. Kestävä kehitys hyvälaatuisten laitteiden kautta täydentyy sosiaalisella kehityksellä, jota yhdessä harrastaminen tukee. 

Leader rahoitti myös Vuotson koulun läheisyyteen sijoittuvaa frisbeegolf-hanketta sen verran, että jokaiseen koululaistalouteen nuorille saatiin hankittua omat frisbeet.

– Tämä on hyvä tapa viettää aikaa ulkona. Heti ensimmäisten korien pystyttämisen jälkeen täällä oli heittelijöitä, Äärelä toteaa iloisena.

Onnistuneet projektit vakiinnuttavat kyläyhteisön jäsenien ajatusta potentiaalin konkreettisesta valjastuksesta. Ja kun hankehaku on jo pari kertaa käyty läpi, on uusiin aina helpompi tarttua.