Hallituksen ja yleisen kokouksen päätöksiä

Päätettävänä oli mm. rahoituslinjaukset vuodelle 2023 ja uuden hallituksen valinta.

Rahoituslinjaukset ohjaamaan

Vuosiksi 2022-2023 valittu hallitus kokoontui viimeisen kerran Sodankylän Tähtelässä 22.5. Puhetta johti Eero Jääskeläinen Ivalosta.

Kokouksessa käsiteltävinä asioina olivat mm. omien hankkeiden kuulumiset ja vuoden 2023 rahoituslinjauksista päättäminen. Rahoituslinjaukset täydentävät strategiaa ja valintakriteereitä. Linjauksissa päätetään valintajaksot, vuosittaiset teemahaut, yhdistyksen omat hankkeet sekä tuen ulkopuolelle jäävä toiminta ja tarkennetaan hankkeiden tuettavuutta. Moni asia on vielä rahoituksen osalta tarkentumatta ja henkilöstö valtuutettiin tarkentamaan ohjeistusta, kun tukien myöntämisen yksityiskohdat selkeytyvät. Vuodelle 2023 on suunnitteilla Kyläväärti-hanke ja pienhankkeiden teemahaku, jonka aiheena kylien turvallisuus ja kylätalojen energiaratkaisut. Rahoituslinjaukset julkaistaan sivustoilla ennen hakujen avautumista. 

Yhdistyksellä on käynnissä oman tuotannon hankkeena Osaathan se siekin! -koulutushanke porotalousyrittäjille ja Ytyä yrittäjyyteen – nuoret voimavaraksi -hanke. Lapin ELY-keskuksen maaseuturahaston rahoittamana toteutetaan myös Lapin laajuisesti kulttuuriympäristöjen ennallistamiseen keskittyvää Avoimet miljööt ja komeat kuistit -hanketta. Ikäihmisten ammatillista perhehoitoa Lappiin -hanke on päättymässä, mutta hankkeen tuloksena on syntynyt kattavasti erilaista materiaalia tukemaan perhehoidon aloittamista. Lapin KalaLeader jatkaa toimintaa omaan rahoituskehykseen ja strategiaan pohjautuen.

Yleisessä kokouksessa valittiin uusi hallitus

Yleisessä kokouksessa käsiteltiin tilinpäätös ja toimintakertomus. Yhdistyksen toimintaan voi tutustua esimerkiksi jäsenkirjeen kautta: Jäsenkirje 2023. Kokouksessa hyväksyttiin myös hallituksen esittämä sääntömuutos, jonka mukaan vuonna 2024 valittavien hallituksen edustajien toimikausi olisi yhden vuoden sijaan kaksi vuotta. Sääntömuutos saatetaan Patentti- ja rekisterihallituksen käsittelyyn. 

Uuteen hallitukseen valittiin kolmikantaa noudattaen seuraavat henkilöt:

Kuntaedustus:

  • Sodankylä: Mari Penttinen ja varajäsen Asta Uusitalo
  • Pelkosenniemi: Jouko Viitamäki ja varajäsen Anna-Kaisa Luoma-aho
  • Salla: Erkki Vuorela ja varajäsen Niina Mattila
  • Inari: elinkeinojohtaja Katariina van Boxtel ja varajäsen yritysneuvoja Minna Vesterinen.

Yhdistys kolmikanta:

  • Tapio Venäläinen ja varajäsen Jutta Pasma
  • Sirpa Huhtala ja varajäsen Sakari Huhtala
  • Marjatta Pekkarinen ja varajäsen Päivi Kostamo
  • Heidi Keskitalo ja varajäsen Eero Jääskeläinen

Yksityiseen kolmikanta:

  • Tapio Kukkola ja varajäsen Sanna Pasma
  • Kaisa Tapiola-Länsman ja varajäsen Hanne Suokanerva
  • Tuuli Rautava ja varajäsen Susanna Schwartz-Matero
  • Merita Kustula ja varajäsen Eija Vuorela

Sodankylän Tähtelä on melkoinen osaamiskeskus

Kokousväki pääsi tutustumaan myös Sodankylän Tähtelän toimintaan. Tähtelässä toimivat Ilmatieteen laitoksen Arktinen avaruuskeskus ja Sodankylän geofysiikan observatorio, joka on Oulun yliopiston erillislaitos.

Leader on rahoittanut Oulun yliopistolle Revot -hankkeen, jonka myötä toiminta-alueelle saadaan kattava revontulikameraverkosto pääasiassa koulujen yhteyteen. Tavoite on lisätä lasten ja nuorten kiinnostusta avaruutta kohtaan ja nostaa esille alan työllistymismahdollisuudet.