Kahdeksan vuodenajan koti kaipaa uusia kehittäjiä

Kylien toimintaympäristön kehittämiseen, kestävien ratkaisujen löytämiseen ja sosioekonomisen tilan parantamiseen tarvitaan uusia ideoita ja toimijoita. Leader Pohjoisin Lappi ry sai rahoituskaudelle 2023–2027 yli 4,78 miljoonaa euroa jaettavaksi Inarin, Kemijärven, Pelkosenniemen, Sallan, Savukosken, Sodankylän ja Utsjoen kuntien alueella toteutettaville hankkeille. Kahdeksan vuodenajan koti -strategiaa tukevaa rahoitustarjontaa esitellään nyt läsnäolotilaisuuksissa kaikille maaseudun ja yritystoiminnan kehittämisestä kiinnostuneille.

Valtioneuvosto hyväksyi 30.3.2023 maaseudun kehittämishankkeiden ja yritysten rahoitusta koskevat asetukset, joilla täsmennettiin maaseudun kehittämisen tukemisesta rahoituskaudelle 2023–2027 annettua lakia.

– Asetusten tultua voimaan haluamme nyt kertoa laajasti koko toiminta-alueemme yhdistyksille ja yrityksille uusista rahoitusmahdollisuuksista. Järjestämme toukokuussa Leader Pohjoisin Lappi -kierroksen, jonka tilaisuuksissa kerromme uudesta ohjelmakaudesta ja tukimuodoista. Toivomme erityisesti, että myös uudet toimijat, jotka eivät ole aiemmin hakeneet Leader-tukea, tulisivat tutustumaan rahoitustarjontaan, sanoo kehittämispäällikkö Annika Kostamo.

Tiedot ja taidot nuottakalastuksesta tubetukseen uusille yleisöille

Leader-rahoitusta myönnetään hankkeille ja toimille, jotka parhaiten edistävät paikallista Kahdeksan vuodenajan koti -nimeä kantavaa kehittämisstrategiaa. Kehittämiselle on strategiassa määritelty kolme painopistettä: kahdeksan vuodenajan kyläjuureva pohjoinen kulttuuri ja pohjoiset elinkeinot. Näitä kehittämällä on tarkoitus vahvistaa asuinympäristön veto- ja pitovoimaa sekä paikallisidentiteettiä ja lisätä asukkaiden hyvinvointia.- Kulttuuripainotus on meillä uusi. Tavoitteena on, että kulttuuri elää arjessa, on saavutettavaa, ja perinteet siirtyvät sukupolvelta toiselle. Luonnon monimuotoisuus ja kestävät ratkaisut näkyvät hoidettuina kulttuuriympäristöinä, Kostamo visioi.

Kaikkien painopisteiden osalta kehittämistä ohjataan neljällä strategisella keinolla, joista ensiksi mainittu on osallisuus, yhteistyö ja verkostot. Sukupolvien välistä kohtaamista ja yhteistä tekemistä lisäämällä kulttuuriin liittyvät tiedot ja taidot voivat saada uusia yleisöjä ja muotoja.

– Lapset ja nuoret halutaan paitsi kulttuuriperinnön säilyttäjiksi ja jatkajiksi, myös kulttuurin uudistajiksi ja kehittäjiksi. Leader-rahoituksen avulla voidaan esimerkiksi hyödyntää verkostoja, asiantuntijoita ja yhteistyötä kulttuuritapahtumien tuottamisessa ja kylätapahtumien uudistamisessa.

Kyliä ohjataan tulevina vuosina suunnitelmalliseen, tietoa ja paikallista osaamista hyödyntävään ja resursseja laajasti käyttävään kehittämiseen Älykkäät kylät -yhteistyöhankkeiden kautta.-  Älykkäät kylät -hankkeisiin on saatavilla valmistelurahaa. Varsinaiset hankkeet kestävät useamman vuoden, ja niihin sisältyy suunnitelmallista toimintaa ja konkreettisia investointeja. Yhteistyöhankkeita kannattaa suunnitella, sillä tukea voi saada jopa 90 prosenttia.

Kaikkia painopisteitä koskee keinona myös luonnon monimuotoisuus ja kestävät ratkaisut, eli ilmasto- ja ympäristöasiat tulevat olemaan tärkeitä uudella rahoituskaudella.

Nuoret yrittäjät ja innovatiivisuus takaavat pohjoisten elinkeinojen jatkuvuuden

Yrityksille tukea on tarjolla monenlaisia tukia yritystoiminnan käynnistämiseen ja kehittämiseen. Esimerkiksi yrittämisen kokeiluun tukea voi saada 2 500 euroa ja omistajanvaihdoksen suunnitteluun 5 000 euroa. Pääasiassa tuki myönnetään asiantuntijapalveluihin.- Investointitukea voidaan myöntää nyt myös osa-aikaisille yrittäjille, kun viime kaudella investointitukea myönnettiin vain päätoimisille yrittäjille, Annika Kostamo kertoo.

Tuettavia toimialoja ovat lähipalvelut, biotalous, luovat alat ja matkailu. Nuoria pyritään kannustamaan yrittäjyyteen myöntämällä tukea lähes toimialasta riippumatta kaikille alle 36-vuotiaille.Kostamo korostaa vielä, että kuntakierroksen tilaisuudet on tarkoitettu kaikille yhdistyksille, yrittäjille, yritystoimintaa suunnitteleville ja muille asuinympäristönsä kehittämisestä kiinnostuneille.

– Utsjoella tarjoamme myös etäosallistumismahdollisuuden ja voimme järjestää Teams-tilaisuuksia myöhemmin myös lisää. Nyt kaipaamme kuitenkin kohtaamisia, joten tervetuloa kaikille paikan päälle keskustelemaan kasvotusten!

Leader Pohjoisin Lappi -kierros Savukoskella Samperin Savotassa 2.5., Sallassa Rajakievarissa 3.5., Kemijärvellä Uitonpirtissä 4.5., Pelkosenniemellä Alakoulun Järjestötilassa 8.5., Ivalossa Osallisuuskeskus Ainolassa 9.5., Utsjoen kylätalolla 10.5., Inarissa Lassin kodassa (SAKK) 11.5. ja Sodankylässä Leaderin toimistolla 15.5. klo 17:45–20:00.