Tule mukaan hallitustyöskentelyyn!

Yhdistyksemme vuosikokous järjestetään 22.5.2023. Vuosikokous valitsee hallituksen jäsenet seuraavaksi toimikaudeksi. Valittava hallitus pääsee kehittämään toimialuettamme uusi Kahdeksan vuodenajan koti 2023-2027 -strategia työvälineenään.

Leader-toiminta

Leader-toimintaa ohjaavat 7 periaatetta: paikallinen kumppanuus, alueperusteisuus, monialaisuus, alhaalta ylös lähtevä hallinto, yhteistyö, verkostoituminen ja innovatiivisuus. Näistä periaatteista erityisesti paikallinen kumppanuus ja alhaalta ylös lähtevä hallinto taataan paikallisella päätöksenteolla, eli Leader-hallitustyöskentelyllä.

Millaista on Leader-hallitustyö?

Leader-hallitustyöskentely on erinomainen tilaisuus päästä vaikuttamaan paikalliseen maaseudun kehittämiseen. Hallitus päättää alueella rahoitettavista yleishyödyllisistä kehittämishankkeista ja yritystuista, sekä yhdistyksen toiminnan suunnittelusta ja resursoinnista. Hallituksen jäsenet tuovat Leader-työhön oman alueensa ja alansa asiantuntijuutta ja
verkostoja.

Hallitus kokoontuu 7-10 kertaa vuodesta. Hallitustyöskentelyä tehdään pääsääntöisesti etäyhteyksien voimin pitkien välimatkojen vuoksi, mutta mahtuu mukaan vuoden aikana onneksi myös muutamia läsnäolokokouksiakin. Hallitustyöskentelystä maksetaan kokouspalkkio, mikäli hallitustyöskentely ei kuulu viranhoitoon. 

Leader-hallituksen kokoonpano

Yhdistyksemme hallituksessa on tällä hetkellä 12 varsinaista- ja 12 varajäsentä. Hallitus koostuu ehdottoman kolmikannan mukaisesti alueemme kuntien, yhdistysten ja paikallisten asukkaiden edustajista ja kiertojärjestys takaa sen, että hallituksessa on laaja seudullinen edustus. Hallituksen jäsenen tulee olla sen kunnan vakituinen asukas, jota hän edustaa hallituksessa.

Alla olevassa taulukossa on esitetty vuoden 2023 hallituspaikkojen jakaantuminen.

Hallituksen kolmikantataulukko 2023
Hallituksen kolmikantataulukko 2023

Yksityisen kolmikannan edustajia etsitään nyt erityisesti siis Kemijärven, Utsjoen, Savukosken ja Inarin kunnista. Yhdistysedustajalle taas paikka löytyisi Pelkosenniemen, Sallan, Kemijärven tai Utsjoen kuntien alueilta. 

Kunnat nimeävät itse hallituksen varsinaiset ja varajäsenet. Tänä vuonna kuntaedustuksesta huolehtivat Sodankylä, Pelkosenniemi, Salla ja Inari. Kuntaedustajien nimeäminen vahvistetaan vuosikokouksessa.

Tässä täsmennystä kunkin kolmikannan edustuksesta:

Yksityinen, eli maaseudun asukas

Erityisen tärkeää on se, että kolmasosa hallituksen jäsenistä on sellaisia paikallisia maaseudun asukkaita, jotka eivät edusta työnsä tai muun asemansa vuoksi paikallista julkista hallintoa tai sellaisia yhdistyksiä ja suuria yrityksiä, joiden kiinnostuksen kohteissa ovat toimintaryhmän toimialaan kuuluvat asiat. Jos yrittäjä kuuluu samalla paikallisen yrittäjäyhdistyksen hallitukseen, silloin hän edustaa muitakin kuin itseään eli hän on yhdistyskiintiössä. Yksittäiset pienyrittäjät (alle 10 htv) kuuluvat maaseudun asukkaiden kiintiöön.

Yhdistys eli paikallisen yhteisön edustaja

Ovat maaseudun kehittämistyöhön liittyvissä organisaatioissa päättävässä asemassa olevat henkilöt kuten kyläyhdistysten, kylätoimikuntien, 4H-yhdistysten, Mannerheimin lastensuojeluliiton, metsästysseurojen, tuottaja- ja neuvontajärjestöjen, maa- ja kotitalousseurojen, yrittäjäyhdistysten, nuorisoseurojen, maamiesseurojen tai muiden vastaavien toimijoiden hallitusten puheenjohtajat ja jäsenet tai näiden johtavassa asemassa olevat työntekijät.

Kunta eli paikallinen julkinen hallinto

Kuntien luottamushenkilöt ja viranhaltijat kuuluvat paikallisen julkisen hallinnon kiintiöön. Paikallisen julkisen tahon edustajia ovat kunnanvaltuutetut (myös varajäsenet, harkinnan mukaan esim. 7. varajäsen), kunnanhallitusten jäsenet, kunnanjohtaja, kunnansihteeri, elinkeinoasiamies, maaseutusihteeri, kunnaninsinööri sekä sellaisten oppilaitosten johtajat, jotka ovat mahdollisia tuen hakijoita. Lisäksi kunnan edustajiksi katsotaan sellaisten lautakuntien tai kunnan asettamien toimikuntien puheenjohtajat (ei jäsenet), joiden tehtäväkenttään kuuluvat maaseudun kehittämisasiat. Maakuntaliittojen ja seurakuntien johtavassa asemassa olevat työntekijät ja luottamusmiehet (esim. maakuntajohtajat, kirkkoherrat, maakuntaliiton valtuuston ja kirkkovaltuuston jäsenet) kuuluvat julkisen hallinnon kolmannekseen.

Kiinnostuitko?

Mikä olet kiinnostunut hallitustyöskentelystä, ole sähköpostitse tai puhelimitse yhteydessä hanke- ja maksatusneuvoja Maria Alataloon maria.alatalo@pohjoisinlappi.fi tai 040 7080 452 viimeistään 19.5.2023. Kerrothan samalla, minkä kolmikannan edustajana voisit toimia.

Huomaathan, että hallitustyöskentelyyn esitettävän olisi hyvä olla paikalla vuosikokouksessa. Vuosikokous pidetään Sodankylän Tähtelässä maanantaina 22.5.2023 klo 16. Vuosikokoukseen voit ilmoittautua verkkolomakkeella.