Fantastinen Lappi -kirjoituskutsulla kuultiin lasten ja nuorten ajatuksia

“Olet kävelyllä metsässä. Puun takaa tupsahtaa eteesi puhuva metsäjänis. Hän kertoo olevansa Kulttuuritaikuri Pitkäkorva ja lupaa täyttää kolme toivettasi, joilla voit parantaa elämää kotiseudullasi. Mitä toivot, kun vain taivas on rajana?”

Itä- ja Pohjois-Lapin alueen asukkaat kutsuttiin mukaan kirjoittamaan Fantastisesta Lapista maaliskuussa 2022. Vastaajia houkuteltiin pohtimaan, millainen olisi paras pohjoisin Lappi, jos he saisivat päättää. Kutsussa kysyttiin, millaista kulttuuria se sykkisi ja minkälaisia asioita tulisi nostaa esiin, tallettaa tai virittää uudelleen eläväksi osaksi paikalliskulttuuria. Vastauksia saatiin 141 eri ikäisiltä lappilaisilta monesta eri kunnasta. Suurin osa teksteistä, yhteensä 120, on koululaisten kirjoittamia. Lasten ja nuorten ääni jää helposti kuulematta – siksi alueen kouluista saadut kirjoitukset ovat erityisen arvokkaita. Kirjoituskutsun järjestämisestä vastasivat kuvataiteilija Elisa Alaluusua ja Rovaniemen taidemuseon aluetyön amanuenssi Anniina Koivurova.

Kirjoitusten toistuvana teemoina nousivat esiin luonto, harrastustoiminta, välimatkat ja infra, ekologisuus ja ympäristökysymykset, opiskelu, peruspalvelut, toisten kunnioittaminen ja perinteet. Monissa kirjoituksissa mainitaan Lapin luonto ja kauniit maisemat. Metsät, Lapin puhtaat vedet, hiljaisuus ja rauhallisuus nousevat vahvasti esille. Teksteissä kuvaillaan vaihtuvia vuodenaikoja, ruskaa, lunta ja revontulia. Tärkeinä koetaan puut, purot, porot, hirvet, linnut ja kalavedet. Metsässä kävely, retkeily ja luonnosta nauttiminen ovat tärkeitä. Poronhoito ja saamelaiskulttuuri koettiin merkittäviksi ja leimallisiksi alueelle.

Hyvin monet kirjoituskutsuun vastanneista ovat tyytyväisiä Lappiin juuri sellaisena kuin se on. He toteavat olevansa onnekkaita saadessaan asua puhtaan luonnon keskellä ja elää rauhassa. “Lappi on ihana.”.

“Välillä Lapissa on tekemisen puute, koska talvella täällä ainut minun tekeminen on kelkkailu, pilkkiminen, koiran ulkoilutus ja lumitöiden teko. Niin välillä olisi kiva jos täällä olisi hieman muutakin tekemistä.” Harrastusmahdollisuuksista tulevat esille moottorikelkkailu ja mopoilu, metsästys, pilkkiminen sekä useat urheilulajit kuten laskettelu ja jääkiekko. Harrastustilojen ja -toiminnan toivotaan kuitenkin olevan monipuolisempaa sekä halvempaa. Myös innostavien vetäjien tarve huomioidaan ja haaveillaan erilaisista urheiluhalleista sekä skeitti- tai trampoliiniparkkista. Vapaa-ajan iloksi ideoitiin huvipuisto ja eläinpuisto eksoottisine eläimineen.

“Haluaisin tänne uusia ajanvietepaikkoja, koska monilla ihmisillä voi olla täällä aika tylsää, joten uudet vapaa-ajanviettopaikat voisivat pitää ihmiset energisinä ja positiivisina.” 

Realististen haaveiden ja fantasia-leikittelyn suhde oli mielenkiintoinen. Eräs nuori halusi Paintballia “vaikka kerran kuukaudessa”. Toinen nuori toivoi paikkakunnalleen kerhopajan “jossa voi oppia vaikka kokkaamaan tai koodaamaan” ja kirjastopalveluja. Hän halusi paikkakunnalle myös “lani keskuksen XD jossa voi pelata vaikka läpi yön”. Kokoontumispaikkoja kaivattiin, ja siksi yksikin R-kioski oli tärkeä. Monet haaveilivat monipuolisista kaupoista muotivaateliikkeineen sekä penkkejä ja aktiviteetteja koulun välitunneille. Useat kirjoittajat kaipasivat alueelle tapahtumia: “erittäin kivaa syksyllä on se että halloweenina täällä pidetään disco.”

“Toinen toiveeni olisi enemmän kulttuurisia juhlia tai tapahtumia, koska niitä tuntuu olevan aivan liian vähän, jolloin ihmiset saattaa tylsistyä kyseiseen meininkiin.”

Ymmärrettävästi pitkät välimatkat tulivat esiin. Vaikka harrastuksia ehkä olisikin tarjolla, niihin pääsy koettiin vaikeaksi syrjäkylältä. Alueen ihmisten toiveet kiinnittyivät pitkälti tavalliseen arkeen ja lähellä oleviin liikuntaharrastuksiin. Runonlausunta, joikaaminen ja tanssi mainittiin muutaman kerran. Internetin mahdollisuuksia kulttuurialustana ei pohdittu. Toiveita esimerkiksi kansalaisopistojen tarjonnasta, elokuvateattereista tai taidenäyttelyistä ei tuotu esiin. Alueen omat kulttuurikohteet saivat niukasti huomiota, vain Museo-Galleria Andreas Alariesto mainittiin kerran ja Sodankylän poropatsas kahdessa tekstissä. Matkat haluttiin tehdä sen sijaan kauppakeskukseen Rovaniemelle.

Turismi herätti sekä positiivisia että negatiivisia tuntemuksia: “Onhan se mukavaa sitten kehä 3:n asukkailla tulla ottamaan yksi Instagram kuva hästäkeillä: #upealuonto, #luonnonrauha, #pidetäänluontosiistinä ja #luontoontärkeä […] mutta kai se pitää ymmärtää kun meille se on arkipäivää ja heille lomareissu.”

“Kylän kaikesta vanhan ajan elämästä”, kulttuurisista tavoista ja perinteistä toivottiin pidettävän huolta, kyläyhteisön talkoilu ja yhteishenki koettiin tärkeäksi. Myös nuoret pohtivat perinteiden ja historian merkitystä. He toivat teksteissään esille Lapin sodan, vanhempien ihmisten tarinat ja saamelaiskulttuurin. Fantastinen Lappi -kirjoituksissa toivottiin opiskelupaikkoja, tukea jatko-opiskeluun, nuorten kesätyöpaikkoja ja töitä aikuisille. Peruspalvelut tulivat esille monta kertaa, parempaa julkista liikennettä kaivattiin, mielenteveyspalvelutkin vilahtavat muutamassa tekstissä. Monet kirjoittajista nostivat esille kiusaamisen ongelman ja toisten kunnioittamisen tärkeyden. Kaikkien tulisi saada tehdä asioita, joita he itse haluavat.

Hyvin monet kirjoituskutsuun vastanneista ovat tyytyväisiä Lappiin juuri sellaisena kuin se on. He toteavat olevansa onnekkaita saadessaan asua puhtaan luonnon keskellä ja elää rauhassa. “Lappi on ihana.” Kulttuurilla on kuitenkin vielä enemmän tarjottavaa kuin on osattu haaveilla. Kutsumme alueen toimijat suunnittelemaan kiehtovia kulttuurihankkeita, jotka palvelevat alueen ihmisten hyvinvointia. Tässä Pohjoisin Lappi Leader on ilolla mukana.

Kirjoituskutsu oli osa Leader Pohjoisin Lappi ry:n tulevan kauden strategian valmistelua. LPL:n tehtävänä on kehittää kotiseutua yhdessä sen asukkaiden kanssa ja strategia määrittelee millaisia hankkeita alueelle rahoitetaan vuosina 2023-2027. LPL:n seuraavalle ohjelmakaudelle halutaan nostaa esiin kulttuuri, koska tälle on huomattu olevan tarvetta. Kun kulttuuri on selkeästi osana tulevaa ohjelmaa, voidaan tukea hankkeita, joita ei nykyisen strategian puitteissa ole helposti voitu toteuttaa. Kirjoituksista saatiin ideoita alueen kehittämiseksi ja sen elinvoimaisuuden ylläpitämiseksi.

“Kulttuuriosuus hämmensi minua ja vei pois kaikki ajatukset. Vielä illallakin asia mietitytti minua”, kirjoittaa eräs nuori vastatessaan Fantastinen Lappi -kirjoituskutsuun. Lainauksessa tiivistyy monen kirjoittajan pohdinnat siitä, miten vaikea on hahmottaa, mitä kulttuuri tarkoittaa ja mitä se pitää sisällään.

LPL:n tulevan toimintakauden strategiassa kulttuuri on määritelty varsin laajasti. Kulttuuri läpileikkaa arjen kokemuksia, on osa kasvatusta, sivistystä, ilmenee harrastustoiminnassa, vapaa-ajan vietossa, viihteessä ja ammatillisessa toiminnassa. Asukkaiden omat elämänkokemukset määrittävät sen, mitä kulttuuri pohjoisessa on. Kirjoitusten pohjalta voimme hahmottaa näkökulmia siihen mitä kulttuuri on pohjoisessa arjessa.

Elisa Alaluusua ja Anniina Koivurova yhteistyössä Leader Pohjoisin Lappi ry:n kanssa

Kirjoituksia lähettäneiden kesken arvottiin palkintoja, joista voittajille on ilmoitettu sähköpostitse.