Jo 25 vuotta Pohjoista Leader-toimintaa

Leader Pohjoisin Lappi ry juhli 25-vuotista taivaltaan Sodankylän Tankavaarassa 8.12.2021. Tilaisuudessa muisteltiin paikallisen Leader-toiminnan vaiheita, kuultiin Maa- ja metsätalousministeriön tulevaisuuteen suuntaava tervehdys ja palkittiin parhaat Leader-hankkeet vuosilta 2014–2020.

Kuvassa ihmisiä seisoo vierivieressä auditoriossa.
Juhlaväkeä Sompio-talon auditoriossa.

Paikallista Leader-toimintaa käynnistämässä olleet Seppo Kaaretkoski ja Eeva-Maria Maijala muistelivat juhlassa eloisasti yhdistyksen alkutaivalta. Vuonna 1996 paikalliset maaseudun kehittäjät saivat kuulla, että Suomen EU-jäsenyyden myötä maaseutualueiden kehittämiseen olisi saatavissa Leader-rahoitusta, jonka käytöstä alueen ihmiset saisivat itse päättää. Ihmetyksen ja innostuksen vallassa he laativat paikallisen kehittämissuunnitelman, ja Leader Pohjoisin Lappi ry (tuolloin Pohjoisimman Lapin Leader ry) perustettiin toiminnan hallinnointiin.

Toimintaa käynnistettäessä mukana olivat Sodankylä, Savukoski, Utsjoki ja Inari. Kemijärvi, Pelkosenniemi ja Salla liittyivät toimintaan myöhemmin.

Kuvassa kaksi iloista henkilöä pitämässä puhetta.
Seppo Kaaretkoski ja Eeva-Maria Maijala muistelevat Leader-toiminnan värikkäitä vaiheita.

Ensimmäinen kehittämissuunnitelma – kuten myöhemmätkin – menestyi erinomaisesti valtakunnallisessa vertailussa. Tuolloin tärkeiksi tunnistetut teemat, kuten luonnon hyödyntäminen kestävästi, lappilaisen elämänmuodon ja kulttuurin säilyttäminen, luonnontuotteet, matkailun kehittäminen sekä monipuolinen verkostoituminen ja yhteistyö ovat Leader-toiminnassa yhä ajankohtaisia. Leader-toiminnalla on vuosien varrella tuettu Pohjois- ja Itä-Lapin perinteisten elinkeinojen, kulttuurin ja työpaikkojen säilymistä ja uusien palveluiden syntymistä.

Yhdistyksen historiasta kerrotaan tarkemmin juhlassa esitetyllä Pohjoista Leader-työtä jo 25 vuotta -videolla, joka on katsottavissa Youtubessa.

Kuvassa neljä henkilöä vieretysten.
Leader-yhdistyksen toiminnanjohtajia vuosien varrelta: Johanna Mikkola, nykyinen toiminnanjohtaja Henna Kontsas, Hanna-Leena Pesonen ja yhdistyksen ensimmäinen toiminnanjohtaja Viljo Pesonen.

Paikallisella tietotaidolla kohti tulevaa

Paikallisten asukkaiden ideat, toiveet ja tarpeet ovat Leader-toiminnan keskiössä. Leader Pohjoisin Lappi ry valmistelee parhaillaan strategiaa ohjelmakaudelle 2023–2027, ja kuluvana vuonna onkin järjestetty useita tulevaisuustyöpajoja ja kyselyitä alueen ihmisten tarpeiden ja ideoiden kartoittamiseksi.

Paikallisen toiminnan merkitystä maaseudun kehittämisessä korosti myös Maa- ja metsätalousministeriön neuvotteleva virkamies Sanna Sihvola, joka osallistui juhlaan verkon välityksellä. Hän evästi yhdistystä uuden ohjelmakauden valmistelutyössä ja kertoi EU:n maaseutuvisiosta, jossa ovat esillä muun muassa digitalisaatio ja vihreä siirtymä.

Tapionniemen kyläseuran kylätalohanke palkittiin vuosien 2014–2020 parhaana Leader-hankkeena

Juhlassa palkittiin Pohjois- ja Itä-Lapin parhaat Leader-hankkeet vuosilta 2014–2020. Parhaan hankkeen äänestyksen voitti Kemijärvellä sijaitsevan Tapionniemen kylätalohanke, jossa tapionniemeläiset kunnostivat kulttuurihistoriallisesti arvokkaan kyläkoulun kauttaaltaan kylätaloksi. Leader-hankkeella on asennettu kylätaloon myös maalämpö ja tuettu palveluiden kuten retkeilyreitin kehittämistä. Kylätalosta on tullut koko kyläalueen yhteinen palvelukeskus.

Onnea ohjelmakauden 2014–2020 parhaalle hankkeelle!

Kuvassa kaksi naista vierekkäin, toisella joulutähti ja toisella kehystetty diplomi.
Tapionniemen kylätalohanke onnistui ahkerien vastuunkantajien ja talkooponnistelun ansiosta.

Hyväksi kakkoseksi äänestyksessä tuli toinen Kemijärven kylä Joutsijärvi, jonka asukkaat ovat tehneet valtavan määrän talkootöitä kunnostaessaan vanhasta rautatieasemasta upean kylätalon. Joutsijärven kylätalo on kyläläisille yhtä lailla palvelukeskus, joka mahdollistaa juhlat, tilaisuudet ja monet harrastukset. Erityisen pidetty palvelu on ollut ikäihmisille suunnattu asukastupatoiminta.

Parhaan hankkeen äänestyksessä olivat mukana myös Vuotson kuntosalihanke, Unarin Pikku-Puisto-hanke ja Savukosken Meidän KorvatunturinMaa -hanke. Hankkeita äänestettiin niistä tehtyjen esittelyvideoiden perusteella. Äänestys järjestettiin verkossa ja siihen tuli kahden viikon aikana yhteensä 800 ääntä.