Kuudesta kehittämishankkeesta hallitus päätti rahoittaa seuraavat:

·         Kiertotaloutta energiapuusta, Sallan kunta

·         Utsjoen kulttuurimaisemat näkyviksi, Utsjoen kunta

·         Nuorten KyläKierros, Sallan 4H- yhdistys

Lisäksi rahoitus myönnettiin kahdelle yritysryhmähankkeelle; Slow Flow ja Made in Kemijärvi -lähileipomotuote. Yrityshankkeita käsittelyssä oli neljä, joista rahoitus myönnettiin kaikille. Lisäksi hallitus suhtautui myönteisesti Sodankylän kunnan investointihankkeeseen; Defibrilaattorit kyliin.

Hallitus päätti myös ensi vuoden toimintasuunnitelman, jonka mukaan vuonna 2019 rahoitetaan kaiken tyyppisiä hankemuotoja. Vuosi käynnistyy yli 20 000€ investointihankkeiden ideahaulla ja myös kehittämishankkeisiin otetaan käyttöön ideahaku, joka toteutetaan kolme kertaa vuodessa. Yrityshankkeille ja alle 80 000€ yritysryhmähankkeille sekä alle 20 000€ investointi- ja kehittämishankkeille on jatkuva haku.