Miksi nuorten hyvinvointiin panostaminen kannattaa?

Lapset ja nuoret ovat pohjoisen maaseudun tulevaisuus. Siksi nuoret saavat Peloton Pohjoisin -strategiassamme erityishuomion.

Me Leader Pohjoisimmassa Lapissa haluamme lisätä nuorten viihtyvyyttä, harrastusmahdollisuuksia, yhdessä tekemisen riemua sekä intoa kotiseudun kehittämiseen. Tavoitteenamme on kotiseutu, jossa nuorilla on mielekästä tekemistä, ystäviä ja harrastusmahdollisuuksia, ja jonne nuorilla on tulevaisuudessakin halua ja mahdollisuuksia palata – tämä edellyttää myös työpaikkojen luomista nuorille.

Tukimuodot

Leader-rahoituksella voidaan tukea lasten ja nuorten omista tarpeista nousevia ideoita. Idea voidaan yhdessä rakentaa pieneksi hankkeeksi tai osaksi isompaa hanketta. Alta läydät yleisimmät tukimuotomme lasten ja nuorten teemaan.  

 

Yleishyödyllinen investointihanke

Yleishyödyllinen kehittämishanke

 

 
Nuori, ota rohkeasti yhteyttä!

Yhteydenottoon riittää, että sinulla ja kavereillasi on idea tai tarve sekä innostusta oman asian eteenpäin viemiseen. Sinun ei tarvitse tuntea hankebyrokratiaa eikä tehdä kaikkea itse, me olemme Sinua ja ideaasi varten.  Lähesty meitä rohkeasti Facebookissa, soittamalla, sähköpostilla – tai testaa ideasi rahoitettavuutta ideamyllyssä!

 

Tuettava toiminta:

  • osallisuus ja yhdessä tekeminen
  • harrastusmahdollisuudet ja -välineet
  • yrittäjyys yhdessä tai yksin
  • harjoittelumahdollisuudet
  • nuorten työllistyminen

 

Rahaa nuorten omiin pieniin projekteihin!

Kokoamme Tylypahka ja Rohkelikot – nimisiksi hankkeiksi alueemme lasten ja nuorten yhteisiä, pieniä ideoita oman viihtyvyyden parantamiseen. Mitä sinä ja kaverisi toivotte kotikylältänne?  Kerro se meille tällä Nuorten ideamyllyllä, ja saat villin veikkauksen siitä, voisitteko toteuttaa ideanne osana Tylypahka tai Rohkelikot – hanketta!

Innostu näistä

  • paikallinen kehittämisen peli –unelmakyläpeli
  • pop up –ravintolapäivä omilla tuotteilla
  • yritystoimintakilpailu
  • nuorten kyläteatteri
or_music_case

OR Music Osuuskunta

Sound check. Nuoria muusikoita palveleva äänitysjärjestelmä uudistettiin vastaamaan tämän päivän laatuvaatimuksia.

Lue lisää
PoroFashion 5

Poro muotiin

Poromateriaalin tutuksi tekemistä pohjoisesta etelään.

Lue lisää
Goaro goaro 257

Goaro, Goaro Goarrunmasiidna

Ompele, ompele ompelukone. Käsityöperinne on tärkeä osa saamelaista kulttuuria. Inarissa Saamelaiskäsityöyhdistys Sámi Duodji ry hankki Leader-investointituella lasten ja nuorten opetuskäyttöön ompelukoneita.

Lue lisää
Sattasen leikkipuisto

Sattasen kylän leikkikenttä

Sodankylän pohjoispuolella sijaitsevan Sattasen kylän oman leikkikentän avajaisia juhlistettiin syyskuussa 2012. Kylätalo Mäkituvan yhteyteen rakennettu leikkikenttä kokoaa yhteen kylän perheet, lapset ja aikuiset sekä palvelee samalla kylätalon tapahtumia ja toimintaa.

Lue lisää
freestyleUtsjoki1

Utsjoki Free Style

Skeittiparkki oli utsjokisten nuorten ykköstoive.

Lue lisää

Leaderin vaikutukset pohjoisimmassa Lapissa

  • Leader Pohjoisin Lappi 2

    40

    Uutta yritystä

  • Leader Pohjoisin Lappi 3

    65

    Uutta työpaikkaa

  • Leader Pohjoisin Lappi 4

    27

    Aktiivisessa käytössä olevaa kylätaloa

  • Leader Pohjoisin Lappi

    126

    Uutta tuotetta ja palvelua

  • Leader Pohjoisin Lappi 5

    8,1

    Miljoonaa euroa jäljellä